01.04.2020 Blogi

Seksityöntekijän blogi yhteisöllisyydestä vaikeina aikoina: ”Sumerista koronavirukseen” 

Historian ensimmäiset maininnat seksityöstä löytyvät vuodelta 2400 eaa. sumerilaisten nuolenpääkirjoituksista. Kirjoitukset kertovat Urukin (nykyisessä Etelä-Irakissa) kaupungissa sijainneista temppeli bordelleista, joita ylläpitivät sumerilaiset papit. Näissä temppeli bordelleissa seksityöntekijät oli jaettu kolmeen ryhmään, joista ensimmäinen ryhmä sai harjoittaa seksityötä itse temppelissä. Toinen ryhmä sai toimia temppelin ulkopuolella, ja he olivat pääsääntöisesti vieraita varten. Kolmas ryhmä seksityöntekijöitä olivat katuseksityöntekijät, jotka kuten nykyisinkin, niin myös muinaisessa Urukin kaupungissa etsivät asiakkaansa kaduilta. Läheisessä Kanaaninmaassa oli miesseksityöntekijöitä ja muinaisesta Assyriasta, joka näihin aikoihin oli syntymässä, löytyi myös transsukupuolisia seksityöntekijöitä.  

Kovin moni asia seksityössä ei itseasiassa ole muuttunut muinaisen Sumerin ajoista, mutta yli neljä tuhatta vuotta myöhemmin helmi- maaliskuussa 2020 lähes kaikkien seksityöntekijöiden toimeentulolta putosi pohja koronaviruksen aiheuttamassa maailmanlaajuisessa paniikissa. Paniikki, joka käytännössä lopetti seksityön kaikkialla. Asiakkaat joko hävisivät koronavirus tartunnan pelossa tai viranomaiset sulkivat punaisten lyhtyjen alueita ja muita seksityöpaikkoja ympäri maailmaa. Seksityöntekijöiltä hävisi toimeentulo. Moni seksityöntekijä jäi myös vangiksi vieraaseen maahan ilman mahdollisuutta palata kotimaahansa rajojen sulkeutuessa, lentojen peruuntuessa ja jäljelle jäävien lentolippujen kallistuessa jopa yli viisinkertaisesti. Monien maiden viranomaiset käänsivät myös selkänsä seksityöntekijöille jättäen nämä kokonaan avun ulottumattomiin ja oman onnensa nojaan. 

Muinaisen Sumerin ja nykypäivän väliseen yli 4000 vuoteen mahtuu monta katastrofia, pandemiaa, sotaa, onnettomuutta ja viranomaismääräystä, mitkä ovat pysäyttäneet seksityön lähes kokonaan ja aiheuttaneet valtavia taloudellisia menetyksiä ja kärsimystä. Siitä huolimatta seksityö ja seksityöntekijät ovat aina olleet täällä ja tulemme olemaan täällä myös koronaviruksen jälkeenkin. Sinnikkyydellä ja yhteisöllisyydellä tuhansien vuosien aikana eläneet seksityöntekijät ovat aina selviytyneet katastrofeista. 

Nykyisestä sinnikkyydestä ja yhteisöllisyydestä ovat todisteena tällä hetkellä tiedossa olevat noin 45 seksityöntekijöiden perustamaa hätäapukeräystä ja keräysten määrä nousee koko ajan. Näitä hätäapukeräyksiä on ympäri maailmaa Ruotsissa, Alankomaissa, Espanjassa, Yhdysvalloissa, Guatemalassa, Ecuadorissa, Argentiinassa, Australiassa, Intiassa ja monessa muussa maassa. Lisäksi käynnissä on useita pienempiä keräyksiä ruuan, hygieniatarvikkeiden ja vaatteiden hankkimiseksi kaikkein heikoimmassa asemassa oleville seksityöntekijöille. Keräyksiä myös tulee koko ajan lisää ja kukaan ei varmasti tiedä keräysten täydellistä määrää. 

Tällaisen yhteisöllisyyden ja sinnikkyyden voimalla seksityö on jatkunut tuhansia vuosia ja tulee jatkumaan koronaviruksen jälkeenkin. Seksityöntekijöiden sinnikkyys ja yhteisöllisyys lienevät syntyneet osittain sen vuoksi, että seksityö on aina työnnetty marginaaliin jopa niissä maissa, joissa seksityö on ollut laillista. Nykyisessä koronaviruksen aiheuttamassa tilanteessakin seksityöntekijöiden on hankala tai täysin mahdotonta saada apua viranomaisilta, vaikka seksityö olisi laillista ja tunnustettua toimintaa. Kun ei ole ketään muuta keneltä pyytää apua kuin kollega, niin se synnyttää sinnikkyyttä ja yhteisöllisyyttä. Näiden kahden asian avulla olemme aina selvinneet katastrofeista ja tulemme selviämään koronaviruksestakin. 

Menneisyydestä täytyy myös pystyä oppimaan ja erään johtopäätöksen nykyisestä katastrofista voi jo nyt tehdä. Kun koronaviruksen aiheuttama paniikki on laantunut, täytyy keskustelu ja valmistelu seksityön täydellisestä dekriminalisaatiosta alkaa maailmanlaajuisesti. Seksityöntekijöillekin kuuluu kolme perusihmisoikeutta; oikeus sosiaaliturvaan, oikeus työhön ja toimeentuloon. Valtaosalla meistä ei tällä hetkellä ole mitään näistä kolmesta. Tulevat seksityöntekijät eivät enää koskaan saa joutua tällaisen katastrofin keskelle yksin ilman minkäänlaista apua. Tulevaisuuden seksityöntekijät ja ne meistä jotka eivät tästä katastrofista selvinneet ansaitsevat sen! 

  

”Ne, jotka eivät muista menneisyyttä, tuomitaan elämään se uudestaan.” – George Santayana 

 

Lista tällä hetkellä tiedossa olevista hätäapukeräyksistä ympäri maailmaa. Listaa päivitetään jatkuvasti;

https://janeraider.nl/2020/03/15/covid-19/