17.04.2024 Yleinen Keskustelutilaisuus

Keskustelutilaisuus prostituutiopolitiikasta 7.5.2024

Seksityöntekijät mukaan päätöksentekoon

Prostituutiopolitiikan muutospaineet: Olisiko aika siirtyä oikeuksien korostamiseen kriminalisointien sijaan?

Kriminalisointiin pohjautuvan prostituutiopolitiikan mielekkyyttä on kritisoitu monelta taholta eri puolilla maailmaa. Merkittävimmät ihmisoikeusjärjestöt ovat jo vuosia ottaneet kantaa kriminalisointiin perustuvan prostituutiopolitiikan negatiivisiin seurauksiin. Keskustelua ja lainsäädäntöä olisi syytä viedä seksityötä tekevien ihmisten oikeuksia ja osallisuutta korostavaan suuntaan.

Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutettu Dunja Milatovic on 15.2.2024 julkaistussa kommentissaan tehnyt merkittävän linjauksen seksityöntekijöiden oikeuksien vahvistamisen puolesta. Hän vaatii lähestymistapaa, joka perustuu ihmisoikeuksiin ja keskittyy seksityöntekijöiden oikeuksien suojelemiseen. Seksityöntekijöiden tulee saada yhtäläinen pääsy perusoikeuksiinsa, palveluihin ja oikeudelliseen suojaan, riippumatta valitsemastaan toimeentulon muodosta. Ihmisoikeusvaltuutettu korostaa, että seksityön ja ihmiskaupan ymmärtäminen eri asioiksi lisää kaikkien oikeuksia ja turvaa.

Belgian prostituutiolainsäädäntö uudistettiin dekriminalisaation suuntaan vuoden 2022 kesäkuussa. Belgia on tuonut uudistuksessaan Euroopalle ominaisten abolitionistisen tai säätelypohjaisen politiikan rinnalle myös kolmannen, seksityötä tekevien ihmisten työ- ja sosiaaliturvaa korostavan vaihtoehdon. Belgian laki on monen kompromissin tulos, mutta askel oikeaan suuntaan.

Nykyisen prostituutiopolitiikan toimimattomuus ja uusien näkökulmien avaamisen välttämättömyys ovat olleet Pro-tukipisteen pitkäaikaisia vaikuttamisen kärkiteemoja.  Ilmiön monimuotoisuuden ymmärtäminen ja seksityöntekijöiden oikeuksia painottava näkökulma pitäisi olla kaiken lainsäädännön lähtökohta.

Samoja teemoja nostaa myös maaliskuun alussa Suomessa julkaistu seksityön osittaista dekriminalisointia ajava Oikeus työhön -kansalaisaloite ja apulaisprofessori Niinan Vuolajärven (London School of Economics) väitöskirjaan pohjautuva politiikkapaperi Seksin oston kriminalisointi: Kokemuksia Pohjoismaissa.

Pro-tukipiste järjestää tästä ajankohtaisesta aiheesta keskustelutilaisuuden 7.5.2024 kello 17-19. Keskustelijoina ovat apul.prof. Niina Vuolajärvi (London School of Economics), seksityöaktivisti Isa Häkkinen (Oikeus työhön -kansalaisaloite), vastaava erityisasiantuntija Essi Thesslund ja toiminnanjohtaja Jaana Kauppinen (Pro-tukipiste).

Tule mukaan keskustelemaan ja olemaan osa dialogia.

Tilaisuus on Helsingin yliopistolla, Fabianinkatu 26, Kielikeskus, sali 115. Tila on esteetön ja tilaisuudessa noudatetaan turvallisemman tilan periaatteita.

TERVETULOA MUKAAN!