Eilisen transseksityöntekijät mahdollistivat tämän päivän Priden

”Kansainvälisen Pride-liikkeen katsotaan saaneen alkunsa Stonewallin mellakoista USA:sta vuonna 1969, kun sateenkaariväen kokoontumispaikkana toimineen Stonewall Inn -ravintolan asiakkaat nousivat vastustamaan mielivaltaista poliisiratsiaa. Tänä vuonna 2019 tapahtumien 50-vuotisjuhlaa vietetään Prideilla ympäri maailman”. (5)

Näin Helsinki Pride-viikko esittelee tämän vuoden Pride-viikkoa Facebookissa ja samalla tyylillä esittelevät muutkin Pride-viikot ympäri maailmaa tämän vuoden sangen historiallista vuosipäivää, nimittäin 28.6.2019 tulee 50-vuotta Stonewallin mellakoista. Se mikä jää aina mainitsematta niin Helsingissä kuin muuallakin maailmassa on, että ilman kahta transsukupuolista naista ja seksityöntekijää meillä ei olisi Prideä!

”Stonewallin mellakoiksi nimitetään spontaaneja ja väkivaltaisia mielenosoituksia poliisin ratsiaa vastaan varhain aamulla 28. kesäkuuta 1969 Stonewall Inn -ravintolan luona New Yorkin Greenwich Villagen kaupunginosassa. Niitä pidetään usein ensimmäisenä kertana Yhdysvaltain historiassa, kun homot ja lesbot nousivat taisteluun homoseksuaaleja vainoavaa järjestelmää vastaan. Mellakoista tuli ratkaiseva tapahtuma, joka käynnisti homojen oikeuksien liikkeen Yhdysvalloissa ja muualla maailmassa”. (7) Ensimmäisenä tästä mielivallasta aamulla 28.6.1969 sai tarpeeksensa transseksityöntekijä Marsha P. Johnson, joka heitti ensimmäisen tiiliskiven kohti poliiseja aloittaen näin mellakan. (1, 2 & 3) Marshan hyvä ystävä ja toinen transseksityöntekijä Sylvia Rivera liittyi myös ensimmäisten joukossa vastustamaan poliiseja. Vuosia myöhemmin Marshan kuoleman jälkeen Sylvialle yritettiin usein antaa kunnia ensimmäisen Molotovin cocktailin heittämisestä, johon hän aina vastasi heittäneensä vasta toisen. (14) Marsha heitti ensimmäisen. (1) Stonewallin mellakat ja Pride olivat alkaneet.

”Hyvin harvat ravintolat, useimmiten baarit, toivottivat avoimesti homot henkilöt tervetulleiksi 1950- ja 1960-luvuilla. Stonewall Innin omisti mafia. Sen kanta-asiakkaina oli erityyppisiä ihmisiä, mutta sen tiedettiin olevan suosittu homoyhteisön marginalisoituneimpien ryhmien eli transvestiittien, feminiinisten nuorten miesten, seksityöntekijöiden ja kodittomien nuorten keskuudessa. Poliisien homobaareihin tekemät ratsiat olivat 1960-luvulla rutiinia, mutta Stonewall Innissä poliisit menettivät nopeasti tilanteen hallinnan ja tapahtumat houkuttelivat paikalle väkijoukon, joka aloitti mellakoinnin. Ne johtivat uusiin mielenosoituksiin seuraavana iltana ja jälleen muutaman päivän päästä”. (7)

Vuosi mellakasta eli vuonna 1970 järjestettiin ensimmäinen kulkue muistamaan mellakkaa. Pride oli syntynyt! (2 & 8) Tähän Prideen ei kuitenkaan enää kaksi mellakan alullepanijaa olleet tervetulleita. Sylvia Rivera yritti saada puheenvuoroa Pride-lavalla vuonna 1973, mutta hänet buuattiin lavalta pois niiden toimesta joiden oikeuksien puolesta hänkin oli taistellut. Homot ja lesbot saivat oikeutensa. Muiden osalta taistelu jatkuu edelleen. (14)

”No Pride For Some of Us Without Liberation For All of Us”
– Micah Bazant –

The Stone Wall Inn vuonna 1969 viikko mellakan jälkeen (10)

Marsha P. Johnson

Marsha syntyi vuonna 1945 perheensä seitsemäntenä lapsena. Lapsuudessa ja nuoruudessa Marsha pukeutui usein tyttöjen vaatteisiin, mutta lopetti tämän jouduttuaan poikien kiusaamaksi ja teini-ikäisen tekijän seksuaalisen väkivallan kohteeksi. Vuonna 1963 Marsha lähti kotikaupungistaan New Jerseyn Elizabethista New Yorkiin mukanaan 15 dollaria ja laukullinen vaatteita. New Yorkissa Marsha toimi seksityöntekijänä, tarjoilijana ja myöhemmin hän esiintyi osana draq queen ryhmää aina kuolemaansa saakka. Marsha oli myös Andy Warholin mallina ”Ladies and Gentlemen” valokuvasarjassa. (3)

Stonewallin mellakoista liikuu useita erilaisia versioita ja tätä versioiden monimutkaisuutta usein käytetään Pride-liikkeessä syynä miksi Marsha P. Johnson ja Sylvia Rivera jätetään mainitsematta Stonewallin mellakoiden alullepanijaksi. Toki Marshan ja Sylvian henkilökohtaiset ominaisuudet eivät myöskään sopineet homojen oikeutta ajavalle liikkeelle. Kumpikin oli värillisiä seksityöntekijöitä, joiden sukupuoli oli monimutkainen kysymys. Lisäksi toisella oli mielenterveysongelmia ja toisella alkoholiongelma. Mikään näistä asioista ei sopinut keskiluokkaiselle homojen oikeuksia ajavalle liikkeelle, joka pelkäsi, että näitä asioita käytetään liikettä vastaan. (3, 6, 8, 12 & 14) Yleisesti kuitenkin nykyään on hyväksytty tosiasia, että Marsha oli heittämässä ensimmäistä esinettä kohti poliiseja protestiksi. (1 & 2) Oliko se tiiliskivi, shottilasi vai Molotovin cocktail ei ole merkityksellistä. Merkityksellistä on, että Marshan ja Sylvian ansiot muistetaan ja tunnustetaan huolimatta siitä sopiiko heidän henkilökohtaiset ominaisuudet nykypäivän Pride-liikkeen ”Business with Pride” (15) sponsoreille tai ei.

Vuoden 1973 Pride-kulkueeseen ei haluttu Marshaa eikä Sylviaa ja heidän osallistumisensa yritettiin estää. He liittyivät mukaan kuitenkin väkisin ja marssivat ylpeinä ensimmäisinä kulkueessa. Marsha jatkoi aktivismia koko elämänsä ajan. Tästä aktivismista ja myös seksityöstä Marsha kuten myös Sylvia olivat usein pidätettyinä. Marshan omien laskelmien mukaan jopa yli 100 kertaa! (3)

Marsha P. Johnson & Sylvia Rivera marssimassa kulkueen ensimmäisinä New Yorkin vuoden 1973 Pridessa (2)

Marsha yhdessä läheisen ystävänsä Sylvia Riveran kanssa perusti STAR (Street Transvestite Action Revolutionaries) -organisaation vuonna 1970 sekä STAR-talon. Organisaatio ja talo auttoivat homoseksuaaleja ja transsukupuolisia nuoria ja lapsia, jotka olivat joutuneet perheidensä hylkäämäksi. Organisaation ja talon rahoituksen Marsha ja Sylvia hoitivat seksityöllä, jotta lasten ja nuorten ei tarvitsisi turvautua seksityöhön. (3, 6 & 11)

AIDS-epidemian alussa 80-luvulla Marsha pysyi AIDS:iin kuolevien rinnalla aikana jolloin taudin tartuntamekanismia ei tarkalleen tiedetty. (3 & 16) Myöhemmin 80-luvun lopulla hän liitty ensimmäisten joukossa AIDS-organisaatio ACT UP:in jäseneksi. (1, 3 & 4)

Marsha löydettiin 6.7.1992 kuolleena Hudson-joesta vain viikko New Yorkin Pridesta. Poliisi kuittasi kuoleman itsemurhaksi ja tapaus suljettiin. Marshan tunteneet ihmiset eivät kuitenkaan uskoneet, että Marsha olisi tehnyt itsemurhan. Lisäksi moni seikka puhui itsemurhaa vastaan, kuten massiivinen haava takaraivossa ja useat todistajat, jotka kertoivat miesjoukon ahdistelleen Marshaa edellisenä iltana ja erään jopa kehuskelleen tappaneensa Marsha nimisen draq queenin. (3 & 11) Poliisia ei kuitenkaan kiinnostanut tutkia kuolemaa tarkemmin. Vasta vuonna 2012 tapaus saatiin avattua uudelleen murhatutkintana erään transseksityöntekijän kampanjoinnin tuloksena. (1 & 3) Murhatutkinta ei kuitenkaan ole vielä tähän päivään mennessä tuottanut tulosta. (1) Marsha oli kuollessaan 46-vuotias. (3)

Aikana jolloin määritelmät hakivat vasta vakiintumistaan Marsha kuten myös Sylvia Rivera identifioivat itsensä vaihtelevasti homoksi, lesboksi, transvestiitiksi, transsukupuoliseksi tai drag queeniksi. Eräässä haastattelussa elämänsä loppupuolella Sylvia totesi olevansa kyllästynyt erilaisiin termeihin ja haluavansa olla vain Sylvia. (11, 13 & 17)

P-kirjain Marshan nimessä tarkoittaa: ”Pay It No Mind”, jonka vastauksen Marsha aina tarjosi, kun häneltä kysyttiin hänen sukupuolestaan. (1 & 3)

Sylvia Rivera

Sylvia syntyi vuonna 1951. Sylvian isä hylkäsi äidin ja Sylvian lähes heti Sylvian syntymän jälkeen. Sylvian ollessa kolmevuotias hänen äitinsä teki itsemurhan. Sylvia muutti asumaan isoäitinsä luokse, joka taas ei hyväksynyt feminiinistä lapsenlastaan. Lopulta Sylvia karkasi kadulle 11-vuotiaana ja hankki elantonsa lapsiseksityöntekijänä ennenkuin joukko draq queeneja pelasti hänet kadulta. (11 & 12) Sylvia oli käytännössä yhden naisen aktivistiarmeija 60-luvulla osallistuen homojen oikeuksia vaativien mielenosoitusten lisäksi Vietnamin sodan vastaisiin mielenosoituksiin sekä naisten oikeuksia vaativiin mielenosoituksiin. Monet homoaktivistit eivät pitäneet tästä kauniista ja kovaäänisestä kaiken jyräävästä yhden naisen armeijasta, joka oli kaiken lisäksi koditon ja seksityöntekijä. (12 & 14)

Vuosien 1970 ja 1973 välisenä aikana homojen oikeudet paranivat ja samanaikaisesti transsukupuolisten tilanne paheni entisestään. Sylvialta kiellettiin pääsy New Yorkin homojen ja lesbojen toimintakeskukseen sen jälkeen, kun Sylvia oli hermostunut pahankerran keskuksessa saatuaan tietoonsa, että keskus ei välittänyt eikä auttanut kodittomia transsukupuolisia nuoria, jotka nukkuivat keskuksen edessä. (8 & 14) Sylvialta yritettiin estää pääsy vuoden 1973 Pride-lavalle. Hän onnistui kuitenkin raivaamaan tiensä lavalle vain joutuakseen poistumaan lavalta kyyneleet silmissä, kun ne ihmiset joiden oikeuksien puolesta hänkin oli taistellut vain muutamaa vuotta aiemmin buuasivat hänet pois lavalta. (12 & 14) Jouduttuaan Pride-lavalta pois buuatuksi Sylvia käytännössä hävisi pettyneenä kokonaan pois sateenkaariliikkeestä. Vasta parikymmentä vuotta myöhemmin Marshan kuoleman jälkeen hän aktivoitui uudelleen ja hänet pyydettiin marssimaan New Yorkin vuoden 1994 Pride-kulkueen kärjessä. (12 & 14)

Elämänsä loppuun saakka Sylvia kritisoi kovasanaisesti Pride-liikkeen keskittymistä edustamaan vain valkoihoisia ja hyväosaisia homoja ja lesboja. Sylvian mielestä erilaiset Pride-organisaatiot olivat esteenä ja hidasteena transsukupuolisten oikeuksille. (11, 12 & 13) Nykypäivän Pride-liikkeen muuttuessa yhä kaupallisemmaksi ja unohtaessa alkuperänsä on kitka Pride-liikkeessä eri ihmisryhmien välillä kasvanut entisestään. Esimerkiksi Lontoossa järjestetään syyskuussa 2019 kokonaan erillinen Pride transsukupuolisille johtuen vuoden 2018 tapahtumista Lontoon Pridessa, jossa kulkueen järjestäjät päästivät kulkueen kärkeen transsukupuolisia vastustavan organisaation. (18)

Vielä Sylvian maatessa kuolinvuoteellaan hän jakoi erilaisille aktivistiorganisaatioille neuvoja ja yritti edistää transsukupuolisten oikeuksien toteutumista. Huolimatta, että näiden oikeuksien toteutumista edelleen saadaan odottaa on Sylvia Riveran elämän ansiot kuitenkin tunnustettu. New Yorkin Greenwich Villagessa on Sylvian nimeä kantava katu ja Sylvian valokuva on ainoana transsukupuolisena Smithonian National Portrait Galleryssa. Ylpein hän varmasti olisi ollut Sylvia Rivera Law Project-organisaatiosta, joka yrittää edistää oikeutta sukupuolen itseilmaisuun riippumatta sosioekonomisesta asemasta tai rodusta. (12 & 13) Lisäksi New Yorkin kaupunki ilmoitti toukokuussa 2019 pystyttävänsä patsaan Marsha P. Johnsonin ja Sylvia Riveran kunniaksi Greenwich Villageen lähelle Stonewall Inn:iä. (17) Ja näin Stonewallin mellakoiden 50-vuotispäivän lähestyessä ainakin osa ihmisistä Suomessakin muistaa ja tietää Sylvia Riveran ansiot.

Sylvia kuoli 19.2.2002 50-vuotiaana maksasyöpään. (11)