Miten vastata intersektionaalisen feminismin haasteeseen?
Intersektionaalisuus on kaikelle sortoa vastustavalle ja oikeuksia puolustavalle tutkimukselle ja toiminnalle sekä antoisa että välttämätön teoria ja menetelmä.
Intersektionaalisuus on kaikelle sortoa vastustavalle ja oikeuksia puolustavalle tutkimukselle ja toiminnalle sekä antoisa että välttämätön teoria ja menetelmä. Sen avulla tarkastellaan risteäviä eroja: huomioidaan miten esimerkiksi sukupuoleen, seksuaalisuuteen, etniseen taustaan, kansallisuuteen, yhteiskuntaluokkaan, ikään, uskontoon ja toimintakykyyn liittyvät tekijät vaikuttavat samanaikaisesti ihmisyksilöiden tai ihmisyhteisöiden elämässä.
Intersektionaalista tutkimusta ja toimintaa ohjaa emansipatorinen intressi. Tehtävänä on analysoida valtarakenteita ja kumota hierarkioita, väkevöittää sorrettuja ja kuunnella marginalisoituja, vaalia osallisuutta ja kehkeyttää dialogisuutta.
Näiden tehtävien ohella intersektionaalisen tutkimuksen ja toiminnan tavoitteena on luoda uusia käsitteitä, tutkimustapoja ja kirjoitustyylejä, joilla puuttua osuvasti epäoikeudenmukaisuuden eri ilmentymiin ja puhua oivaltavasti oikeudenmukaisten käytäntöjen puolesta. Audre Lorde,”a black feminist lesbian warrior poet” ja eräs intersektionaalisen otteen ensimmäisistä puolustajista, toteaa: ”Poetry is not a luxury. It is a vital necessity of our existence. It forms the quality of the light within which we predicate our hopes and dreams toward survival and change, first made into language, then into idea, then into more tangible action. Poetry is the way we help give name to the nameless so it can be thought.”
Ensimmäistä kertaa intersektionaalisuuden käsite esiintyy afroamerikkalaisen lakitieteen professorin Kimberlé Williams Crenshaw’n artikkelissa vuodelta 1989. Kirjoituksessa Crenshaw analysoi Yhdysvalloissa käytyä oikeuskäsittelyä, jossa viisi mustaa naista nosti syytteen työnantajaansa General Motorsia kohtaan. Naiset esittivät General Motorsin syrjineen mustia naisia, sillä yritys ei ollut palkannut yhtään mustaa naista ennen vuotta 1964. Lisäksi kaikki vuosina 1964–1970 palkatut mustat naiset menettivät työpaikkansa senioriasemaa koskevien henkilöstöjärjestelyiden johdosta.
Oikeudessa naisten syyte kuitenkin hylättiin. Oikeuden mukaan ei voitu osoittaa General Motorsin syrjineen naisia, olihan yritykseen palkattu noina vuosina valkoisia naisia. Oikeuden mukaan ei myöskään voitu osoittaa General Motorsin syrjineen mustia, olihan yritykseen palkattu noina vuosina mustia miehiä. Tuomioistuimen mukaan kahta eri syrjintäperustetta ei voida huomioida yhtä aikaa eikä uutta suojelun tarpeessa olevaa vähemmistöryhmää kuten mustat naiset vakiinnuttaa, muutoin avattaisi kaikkinaiset vitsaukset sisältävä Pandoran lipas: ”Thus, this lawsuit must be examined to see if it states a cause of action for race discrimination, sex crimination, or alternatively either, but not a combination of both. – – The prospect of the creation of new classes of protected minorities, governed only by the mathematical principles of permutation and combination, clearly raises the prospect of opening the hackneyed Pandora’s box.”
Crenshaw arvostelee tutkimuksessaan oikeusjärjestelmää kyvyttömyydestä käsitellä sekä sukupuoleen että rotuun perustuvaa syrjintää samanaikaisesti, valottaa kuinka mustien naisten kokemukset sorrosta ovat erilaisia kuin vaikkapa valkoisten naisten tai mustien miesten, ja vaatii intersektionaalisen näkökulman soveltamista kaikissa alistusta koskevissa analyyseissa.
Näin hän liittyy aiempien mustien feministien kamppailuun moninkertaista syrjintää vastaan. Bostonilaisten lesbojen muodostama Combahee River Collective julistaa vuoden 1977 manifestissaan ”A Black Feminist Statement” kaikkien sorron muotojen linkittyvän toisiinsa ja täten taistelevansa samanaikaisesti niin rasismia, seksismiä, heteronormatiivisuutta kuin luokkasortoakin vastaan. He vakuuttavat: ”The synthesis of these oppressions creates the conditions of our lives. – – We realize that the liberation of all oppressed peoples necessitates the destruction of the political-economic systems of capitalism and imperialism as well as patriarchy.” Ja Audre Lorde kirjoittaa: ”There is no such thing as single-issue struggle because we do not live single-issue lives.”
Mainittujen mustien esitaistelijoiden johdolla intersektionaalisuudesta on tullut ohittamaton haaste 2000-luvun akateemisessa tutkimuksessa ja aktivistisessa toiminnassa. Olen todennut sen hedelmällisyyden opetuksessani ja tutkimuksessani Helsingin yliopistolla, tilaisuuksissamme ja kenttätyössämme anarkofeministisessä Mustikka-kollektiivissa sekä viimeksi järjestökentällä osallistuessani Pro-tukipisteellä ihmiskaupan vastaiseen työhön Askelmerkit dialogiseen tunnistamiseen -hankkeessa ynnä havainnoidessani Pro-tukipisteen päivittäistä asiakastyötä tekevien ihmisten työotteita.
Tähän intersektionaalisuuden haasteeseen vastaaminen merkitsee risteävien erojen huomioimisen ohella sitoutumista valtasuhteiden analysoimiseen, sortojen vastustamiseen, emansipaation edistämiseen, moninaisuuden arvostamiseen, auktoriteettien kyseenalaistamiseen, osallisuuden vaalimiseen, dialogisuuden kehkeyttämiseen sekä käsitteiden luomiseen, ainakin.
Miten nämä intersektionaalisen tutkimuksen ja toiminnan kahdeksan juuri mainittua ulottuvuutta voisivat aktualisoitua, vaikka yksittäinkin, hyväksikäyttöä ja ihmiskauppaa vastaan taisteltaessa? Mikään näistä ulottuvuuksista ei tietenkään yksinään vielä tee toiminnasta intersektionaalista, mutta muutama sana jokaisesta silti joko opasteiksi vielä tulevalle toiminnalle tai liputuksiksi jo toteutuneesta toiminnasta!
Valtasuhteiden analysoiminen on välttämätöntä jotta voimme purkaa etuoikeuksia ja puolustaa oikeuksia. Intersektionaalisissa analyyseissa vallankäytön rekisterit jäsennetään usein neljään: on analysoitava ilmiöiden ja tilanteiden suhteutumista ensinnäkin rakenteelliseen vallankäytön rekisteriin joka tuottaa alistusta, toiseksi kurinpidolliseen vallankäytön rekisteriin joka hallinnoi alistusta, kolmanneksi hegemoniseen vallankäytön rekisteriin joka oikeuttaa alistuksen, ja neljänneksi ihmisten väliseen vallankäytön rekisteriin joka käsittää kokemuksia alistamisesta omissa lähipiirin ihmissuhteissa. Näin ollen esimerkiksi ihmiskauppa ei tällaisessa intersektionaalisessa katsannossa näyttäydy yksittäisen rikollisen tekemien tekojen ynnä ihmiskaupan kohteeksi joutuvan tilanteen summana. Päästäksemme perille ihmiskaupasta meidän on analysoitava myös ihmiskaupassa ilmeneviä alistamisen dynamiikkoja eri vallankäytön rekistereissä.
Sortojen vastustamiseen intersektionaalisuus tarjoaa muun muassa kysymisen metodia ja liittoutumisen menetelmää. Juristi, professori Mari J. Matsuda ehdottaa: ”The way I try to understand the interconnection of all forms of subordination is through a method I call ”ask the other question.” When I see something that looks racist, I ask, ”Where is the patriarchy in this?” When I see something that looks sexist, I ask, ”Where is the heterosexism in this?” When I see something that looks homophopic, I ask, ”Where are the class interests in this?” Working in coalition forces us to look for both the obvious and the non-obvious relationships of domination, helping us to realize that no form of subordination ever stands alone.” Näin ollen esimerkiksi rasismin, fasismin ja seksismin usein yhteenkietoutuvien ansalankojen setvintää ja silpuntaa ei saa sivuuttaa ihmiskaupan vastaisessa taistelussa. Kuten ei myöskään järjestökentän, viranomaistahojen, tutkimuspiirien ja aktivistiyhteisöiden liittoutumisen tärkeyttä näissä taistoissa, josta esimerkkinä vaikkapa parhaillaan käynnissä olevan kansallisen ihmiskaupparikoksen uhrien ohjaus- ja tunnistamisjärjestelmän kehittäminen yhteistyössä eri toimijoiden kesken.
Emansipaation edistämisessään intersektionaalisuus jatkaa vaikkapa anarkististen yhteiskuntafilosofioiden ja feminististen voimaannuttavien visiointien perinnettä. Näin ollen ihmiskaupan vastaisessa työssä emansipatorinen eetos voisi merkitä rikoksen kohteeksi joutuneiden ihmisten kohtaamista ei passiivisina uhreina vaan aktiivisuuteen kykenevinä toimijoina, oman tilanteensa asiantuntijoina, jotka tahtovat kiperästä tilanteestaan huolimatta useimmiten itse päättää miten edetä, kuten Askelmerkit-hankkeen piirissä syntyneessä animaatiossa Yhteisön voima ilmennetään.
Moninaisuuden arvostaminen taas merkitsee intersektionaalisesta näkökulmasta esimerkiksi yhteenkuuluvuuden vahvistamista vailla yhdenmukaisuuden vaadetta. Yhteisöiden jäsenet nähdään myös toisistaan poikkeavina yksilöinä ja yksilöiden identiteetit aina moniulotteisina ja muuttuvina. Näin ollen vaikkapa kritiikit median yksinkertaistavista ihmiskauppaa koskevista kuvastoista ideaaliuhreineen, ihmiskauppiasgangstereineen ja melodramaattisine juonenkäänteineen on mahdollista nähdä intresseiltään näiltä osin yhteneväisinä intersektionaalisuuden intressien kanssa.
Auktoriteettien kyseenalaistamisen ulottuvuuksia edustavat intersektionaalisissa keskusteluissa vaikkapa analyysit siitä ovatko jotkut vapauttaviksi ajatellut käytännöt sittenkin syrjiviä. Näin ollen Crenshaw’n uraauurtava tutkimus osoittaa intersektionaalisuudelle suuntaa tässäkin mielessä nostaessaan esiin ettei Yhdysvaltain oikeuslaitos ollut kyennyt havaitsemaan mustien naisten kokeman sorron erityisyyttä ja huolehtimaan heidän oikeuksiensa toteutumisesta. Tämän päivän Suomessa taas paperittomat ihmiset eivät tahdo hakea ihmiskaupan kohteeksi jouduttuaankaan apua viranomaisilta arvioidessaan tämän johtavan maasta poistamiseen. Tarvitsemme niin kutsuttua palomuuri-menettelyä, jonka turvin paperittomatkin voivat raportoida rikoksista vailla vahingollisten seuraamuksien mahdollisuutta heille itselleen.
Osallisuuden vaaliminen ja dialogisuuden kehkeyttäminen ovat molemmat olennaisia intersektionaaliselle työ- ja tutkimusotteelle. Näin ollen Askelmerkit-hankkeen puitteissa thainaisille järjestämämme työpajat otsikolla Oikeuksien puolesta, ihmiskauppaa vastaan! toimivat hyvin esimerkkeinä näiden intersektionaalisuudelle keskeisten tavoitteiden konkretisoitumisesta. Pro-tukipisteen pitkäjänteinen Saphaan-työ thaiväestön parissa mahdollisti sen että saimme kontaktin useisiin hierontapaikoissa työskenteleviin thainaisiin; naisille tuttu ja turvallinen tila erään heistä liikkeessä mahdollisti sen että työpajoihimme tuli lukuisia osallistujia; vain naisille avoin tila mahdollisti sen että saatoimme puhua suoraan intiimeistäkin aiheista kuten seksuaalisesta väkivallasta; naisille jakamamme thainkieliset koulutusmateriaalit mahdollistivat sen että he voivat jatkossa itse opettaa; ja ruuan, laulun ja tanssin jakaminen työpajojen jälkeen mahdollisti sen että saatoimme kaikki lähteä tahoillemme vakavista aiheista huolimatta iloisin mielin.
Kaikissa edellä mainitsemissani esimerkeissä ilmennetään jotain tai joitain intersektionaalisuudellekin keskeisistä ulottuvuuksista, ja uskon että intersektionaalisella työ- ja tutkimusotteella on tulevaisuudessa paljon annettavaa niin järjestökentän, viranomaistahojen, tutkimuspiirien kuin aktivistiyhteisöidenkin ihmiskaupan vastaiselle työlle.
Intersektionaalinen työ- ja tutkimusote on kokonaisvaltaisesti toteutettuna vaatelias, edellyttäähän se herpaantumatonta, lahjomatonta, huolellista ja kekseliästä ilmiöiden ja tilanteiden ristivalotusta sekä tästä ristivalotuksesta seuraavaa omaperäistä tutkimusta ja omapäistä toimintaa. Tämän vaateliaisuuden painaessa on kuitenkin hyvä muistaa juuri mainitsemieni ulottuvuuksien aktualisoitumisen saavan alkunsa jostain hyvin yksinkertaisesta: vilpittömästä ja vaateettomasta kurottumisesta toista kohti.
Joitain omia sanontoja käyttääkseni, intersektionaalisen feminismin myötä on mahdollista tarkata yksilöiden ja yhteisöiden haavoittuvuuksia ja etenkin haavoittuvuuksien risteymiksi nimittämiäni kohtia, niiden syitä ja seurauksia, sekä avata näistä huolimatta, tai ehkä juuri näiden vuoksi, yksilöille ja yhteisöille mahdollisuuksia omanarvontunnon ja voimantunnon nostattamiseen. Tätä työtä ja tutkimusta tehtäessä on kartettava sellaisia etiikan toteutumisen tiellä olevia riskejä joita olen alkanut kutsua samanmukaistamisen vaaraksi, hierarkisoinnin vaaraksi ja holhoamisen vaaraksi. Miten lähestyä yksilöitä ja yhteisöjä pelkistämättä niitä monoliiteiksi – eli välttää samanmukaistamisen vaara? Miten lähestyä yksilöitä ja yhteisöjä vahvistamatta keskusta-marginaali–jakoa tai alempi-ylempi–jakoa – eli välttää hierarkisoinnin vaara? Ja miten lähestyä yksilöitä ja yhteisöjä hiljentyen kuuntelemaan toista ja antaen toiselle osallisuuden mahdollisuuden häntä itseään koskevissa asioissa – eli välttää holhoamisen vaara?
Onnistuneet tapauskohtaiset vastaukset näihin elementaarisiin kysymyksiin muodostavat nähdäkseni kaiken intersektionaalisen tutkimuksen ja toiminnan lähtökohdan. Ilman kohtaamisen etiikkaa mitä meillä on?
Eva Maria Korsisaari
Ihmiskaupan vastaisen työn erikoisasiantuntija
Askelmerkit dialogiseen tunnistamiseen -hanke 2016-2017
Pro-tukipiste ry