Seksin myynti on yhä käännytyspäätös
Kolmessa maassa kenttätutkimusta ja satoja haastatteluja tehnyt Niina Vuolajärvi haastaa pohjoismaisen prostituutiopolitiikan: ”Nykyinen malli on tuhoisa niille ihmisille, joita se haluaa suojella”.
Pohjoismaisen prostituutiopolitiikan malli on maailmalla suosiossa. Euroopan unionin parlamentti äänesti sen puolesta vuonna 2014, ja useat uudet maat ovat viime vuosina ottaneet lakimallin käyttöön. Mallin mukaan seksin ostaminen kriminalisoidaan, seksin myyminen ei sen sijaan ole rikos. Ruotsissa kehitettyä mallia on pidetty naisystävällisenä ja jopa feministisenä.
Vuolajärvi on tutkinut mallin soveltamiskäytäntöjä lähes kolmen vuoden ajan Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Laajan kenttätyön lisäksi hän on tehnyt tutkimusta varten yli 200 haastattelua. 135 haastateltavista on itse myynyt seksiä Pohjoismaissa. Nyt hän haastaa tutkimustuloksillaan pohjoismaisen mallin toimivuuden.
”Jos katsotaan sitä käytännön poliisityötä, mitä mallin alla tehdään, niin ruotsalaisen kiiltokuvafeminismin alta löytyy tosi rumat kasvot”, Vuolajärvi sanoo.
Lakimallin taustaideologia on naisiin kohdistuvan väkivallan teoretisoinnissa. Idea ei kuitenkaan Vuolajärven mukaan näy lain soveltamisessa, jossa käännytykset, tiukka poliisikontrolli ja palvelujen puute vaikeuttavat seksiä myyvien naisten tilannetta. Käytännössä seksin ostajat löydetään vain myyjien kautta, eli poliisitoiminta kohdistuu joka tapauksessa seksiä myyviin naisiin.
”Seksityöntekijät ovat Ruotsissa hyvin eristäytyneitä, eikä heillä ole palveluita. Poliisi käyttää parituslainsäädäntöä tavalla, joka häätää ihmisiä asunnoista. Kolmannen maan kansalaisia karkotetaan”, hän luettelee.
Vuolajärvi kutsuu pohjoismaiseen malliin liittyvää hallintoa rankaisevaksi humanitarismiksi. Kyseessä on hänestä eräänlainen kaksoisstandardi, joka syntyy kansalaisten ja ei-kansalaisten oikeuksien välille repeävästä kuilusta. Pohjoismaissa suurin osa seksiä myyvistä ihmisistä on sosiaaliturvan ulkopuolelle jääviä ulkomaalaisia, eikä hyvinvointivaltio turvaa heidän oikeuksiaan millään lailla.
Syy ulkomaalaisten suureen osuuteen seksin myyjien joukossa löytyy Vuolajärven mukaan globaalista eriarvoisuudesta. Hän selittää, kuinka Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen neoliberalismin tuoma köyhyys kosketti erityisesti naisia. Nykyään vastaava tilanne löytyy Etelä-Euroopasta, jossa näkyvät rakenneuudistusten, talouspakotteiden ja laman seuraukset.
”Totta kai se iskee siirtolaisväestöön, joista monet ovat tehneet niin sanottuja hanttihommia. Kun niitä ei enää ole, he joutuvat siirtymään muihin töihin. Monet elättävät työllään lapsia, sisaruksia tai laajempaa perhettä kotimaassaan.”
Palvelujen ulkopuolelle putoaminen ei ole ainut ongelma. Pohjoismaisen mallin ideologisen taustan ja sen luoman todellisuuden välisen ristiriidan lisäksi Vuolajärven tutkimuksen toinen merkittävä tulos on se, että seksityöntekijöiden kohtaama poliisitoiminta on hyvin rodullistunutta.
Esimerkiksi Suomessa suomalaiset seksityöntekijät jätetään poliisin toimesta rauhaan. Heillä ei ole yleensä juurikaan kontaktia poliisin kanssa. Sen sijaan erityisesti tummaihoisten nigerialaisten kohdalla poliisikontakti on korkea, eikä poliisi ole heille ystävä.
”Suomessa nigerialaisia on käännytetty seksityön perusteella paljon enemmän kuin venäläisiä, vaikka venäläisiä seksin myyjiä on Suomessa enemmän kuin nigerialaisia”, Vuolajärvi toteaa.
Sekä venäläiset että nigerialaiset ovat Suomassa kolmannen maan kansalaisia, eli juridisesti he ovat samassa asemassa.
Suomessa perusteltu epäily seksin myymisestä on ulkomaalaislain 148 §:n mukaan käännytysperuste. Vuolajärven mielestä pykälä tulisi poistaa perusteettomana, sillä Suomessa seksin myyminen ja ostaminen ei ole laitonta.
Ainakaan vielä. Seksin oston kriminalisointia on ajettu myös Suomessa. Viimeksi vuonna 2017 joukko keskustalaisia kansanedustajia esitti seksin oston täyskriminalisointia. Rikoslaissa on tällä hetkellä säädetty rangaistavaksi paritus ja ihmiskauppaan liittyvät rikokset. Suomi ei siis ole mennyt mukaan pohjoismaiseen malliin. Se on Vuolajärven mukaan selkeästi positiivinen asia.
Suomessa parituslainsäädäntöä ei myöskään sovelleta yhtä tiukasti kuin Ruotsissa ja Norjassa, jossa tavalliset vuokranantajat ja hotellinpitäjät voidaan tuomita paritusrikoksesta. Se on Vuolajärven mukaan johtanut siihen, että seksiä myyvät eivät uskalla ilmoittaa pahoinpitelyrikoksia tai ryöstöjä poliisille asunnon menettämisen pelossa.
Vuolajärvi selittää, miten parituslainsäädännön tiukka tulkinta on Ruotsissa ja Norjassa lisännyt paritusta sen vähentämisen sijaan.
”Hotellit ja vuokranantajat pelkäävät paritussyytöstä, eivätkä siksi vuokraa seksityöntekijöille asuntoja. Se tarkoittaa sitä, että heille asuntoja vuokraavat myös tietävät, mihin asuntoja käytetään, ja pyytävät riskistä isompaa rahaa. Seksiä myyvä saattaa tällöin joutua tilittämään yhden asiakkaan maksaman palkkion kokonaisuudessaan vuokranantajalle joka päivä.”
Pelko asunnon menettämisestä vaarantaa myös naisten turvallisuuden.
”Ajatellaan, että olet vuokrannut huoneistohotellin kahdeksi viikoksi ja maksanut siitä takuun. Jos sinut pahoinpidellään ja ryöstetään kolmantena päivänä, joudut laskemaan kannattaako teon ilmoittaminen poliisille. Jos teet rikosilmoituksen, et saa ryöstettyjä rahoja takaisin. Sen lisäksi menetät kahden viikon vuokran, vuokratakuun ja kahden viikon ansiot. Pahimmassa tapauksessa joudut hotelliketjun mustalle listalle, etkä saa jatkossa sitä kautta asuntoa”, Vuolajärvi selittää.
Suomessa käännytyspykälä johtaa samankaltaiseen lopputulokseen: ryöstöjä tai pahoinpitelyitä ei uskalleta raportoida poliisille käännytyksen pelossa.
Sen sijaan koska seksin ostamista ei ole kriminalisoitu Suomessa, uskaltavat asiakkaat antaa oman puhelinnumeronsa. Tällöin seksiä myyvällä on tiedossa ostajan nimi. Se lisää seksin myyjän turvallisuutta, sillä esimerkiksi pahoinpitelytapauksissa tekijän henkilöllisyys on uhrin tiedossa.
Vuolajärven mukaan Pohjoismaisen mallin kaikkein huonoin puoli on lopulta se, että pohjoismainen prostituutiokeskustelua käydään väärillä raiteilla.
”Oikeusrikkomuksista tulisi puhua käytännön tasolla. Seksin ostokielto siirtää huomion kriminaalipoliittisiin ratkaisuihin sen sijaan, että puhuttaisiin seksityöntekijöiden oikeuksista tai siitä, miten poliisi kohtelee heitä. Keskustelu ei lähde niiden ihmisten elämästä, ketä tämä asia koskettaa.”
Vuolajärven mukaan olisi tärkeää, että seksiä myyvillä olisi todellisia mahdollisuuksia valita toimeentulonsa. Hän kertoo, kuinka yksi hänen haastateltavistaan halusi lopettaa seksin myymisen ja pyysi häneltä apua siivoustyön hakemiseen. Työluvan saaminen Suomesta osoittautui kuitenkin mahdottomaksi.
Seksityö on epävarmaa työtä, joka ei kerrytä eläkettä. Työlupien puute vangitsee kolmannen maan kansalaisia tilanteeseen, jossa heillä ei ole muuta toimeentulon vaihtoehtoa kuin kaupallinen seksi, Vuolajärvi kertoo. Ilman oikeutta sosiaaliturvaan heillä ei myöskään ole mitään toista toimeentulon muotoa.
Vuolajärvi ymmärtää pohjoismaisen mallin houkuttelevuuden valtioille.
”Kyllähän se kuulostaa tosi hyvältä ratkaisulta. Siinä ei tarvitse puuttua isompiin rakenteellisiin kysymyksiin, tarjota oikeuksia siirtolaisille tai paikata hyvinvointivaltion turvaverkostoja. Mätkäistään vaan vähän sakkoja ja that’s it. Se ei vaadi isoa panostusta.”
Vuolajärven mukaan prostituutiolainsäädännössä pitäisi kuitenkin lähteä siitä, miten ihmisten oikeudet voidaan turvata. Suomessa se tarkoittaisi käännytyspykälän poistoa ja Ruotsissa ostokiellon purkamista. Tämän lisäksi olisi turvattava matalan kynnyksen palvelut, järjestettävä työllistämisohjelmia niille, jotka eivät enää halua myydä seksiä, lievennettävä parituslainsäädännön tulkintaa ja parannettava ihmisten suhteita viranomaisiin ja poliisiin.
Ennen kaikkea Vuolajärven mukaan olisi tärkeää vähentää seksityöhön liittyvää stigmaa ja nähdä, että seksiä myyvät ihmiset ovat ihmisiä, kuten me muutkin. Lapsistaan huolehtivia äitejä ja koiria ulkoiluttavia ohikulkijoita. Ihmisiä monenlaisissa tilanteissa, jotka tarvitsevat turvakseen oikeuksia, kuten jokainen meistä.